Pakkauslista vaellukselle

Mitä mukaan viikon vaellukselle tai viikonlopun retkelle?

Tämä on kysymys, johon on lähes jokaisella vaeltajalla on oma vastauksensa. Tietyt pääpiirteet ovat kuitenkin aina samat. Tämän sivun pääsääntöinen tarkoitus on olla pakkauslista järjestämilleni vaelluksille. Voit kuitenkin hyödyntää tätä varustelistaa myös omilla reissuillasi.

Suurin osa varusteista on samoja, oli kyseessä sitten varusteet viikon vaellukselle tai retkivarusteet parin yön viikonloppureissulle. Ideaalitilanteessa vain ruokaa ja polttoainetta tarvitaan enemmän, mitä pidempi vaellus on kyseessä. Tämä lista sisältää varusteet viikon vaellukselle lapissa keväästä ruskaan.

Vaikka kyseessä ei ole varsinainen kevytretkeilijän varustelista, kannattaa vaellusvarusteiden painoon kiinnittää erityistä huomiota. Etenkin pitkillä vaelluksilla rinkan paino vaikuttaa reissun mukavuuteen huomattavasti. Pidemmillä vaelluksilla rinkka toki kevenee sitä mukaa kun ruokaa kuluu. Tämän voi yrittää huomioida reittisuunnittelussa niin, että kevyemmällä kuormalla tehdään pidempiä päivämatkoja tai kuljetaan haastavammassa maastossa. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, joten rinkan paino kannattaa karsia mahdollisimman kevyeksi joka tapauksessa.


Pakkauslista vaellukselle tai retkelle sulan maan aikaan:

Vaellusvarusteiden kantaminen

  • Omaan selkään sopiva tarpeeksi tilava rinkka.

Sopiva rinkka tulisi valita niin, että kaikki varusteet on mahdollista pakata rinkan sisään. Yleinen hihavakio on, että viikon vaellukselle sopii n. 75:n litran rinkka. Muiden varusteiden määrä ja koko vaikuttavat kuitenkin rinkan tilantarpeeseen huomattavasti, joten sopivin rinkka on yleensä jotain 60-80l väliltä.

Jos muut varusteet ovat kevyitä, voi ns. kevytrinkka olla hyvä vaihtoehto. Kevyemmissä rinkoissa saattaa kuitenkin olla painorajat, jotka voivat täyttyä pidempien reissujen varusteilla. Tukevammissa (lue painavammissa) rinkoissa on yleensä monipuolisemmat kantolaitteet, joilla kuorma jakautuu selkään helpommin, eikä rinkka tunnu selässä painavalta.

Painon jakautumiseen ja katomukavuuteen voi myös vaikuttaa oikealla pakkauksella. Painavimmat varusteet pakataan lähelle selkää, lantion ja hartioiden väliselle alueelle. Rinkan pakkaamista ja säätöjä kannattaa testailla jo kotona, jotta rinkka istuu selkään hyvin heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Kun olet löytänyt hyvän pakkausjärjestyksen, pakkaa tavarat aina samoin, jotta niitä ei tarvitse etsiä ympäri rinkkaa.

Nukkuminen vaelluksella

  • Teltta tai muu majoite

Itse suosin majoitteena ehdottomasti teltaa, sillä se on monipuolisin vaellusmajoite metsämaastosta avotunturiin. Teltta myös suojaa parhaiten tuulelta, sateelta ja hyönteisiltä. Tuulisiin (tunturi)maastoihin paras vaihtoehto on tunneliteltta.

Teltan koko kannattaa valita tarkkaan, että se palvelee rentouttavana suojana pitkän vaelluspäivän jälkeen. Liian matala tai ahdas teltta tekee leirielämästä todella epämukavaa ja teltassa on vaikea levätä. Nyrkkisääntönä voi pitää +1-metodia, eli yhdelle hengelle sopiva vaellusteltta on kahden henkilön teltta, jne.

  • Makuupussi

Vaelluskäyttöön paras makuupussi on yleensä ns. kolmen vuodenajan untuvamakuupussi. Untuvan etuna on sen pakkautuvuus ja keveys, kun taas keinokuituiset makuupussit kestävät paremmin kosteutta. Mahdollisimman monikäyttöisen makuupussin comfort-lämpöarvon tulisi olla muutaman asteen nollan alapuolella. Näin makuupussilla pärjää myös kylminä öinä lapin syksyssä. Lämpimissä oloissa pussia voi tuulettaa vetoketjun avulla tai käyttää kokonaan peittona. Pakkaa makuupussi aina vedenpitävästi!

  • Makuualusta

Ilmatäytteinen makuualusta on paras valinta vaelluskäyttöön. Täytettävän alustan saa pakattua pieneen tilaan, mutta täytettynä se on mukavuudessaan lyömätön. Makuualustan R-arvon tulisi olla vähintään 3, että se soveltuu kaikille sulan maan vaelluksille. En suosittele ns. Itsestään täyttyviä alustoja, sillä niistä puuttuvat lähes kaikki edellä mainitut edut.

Ilmatäytteisen makuualustan haittapuolena on riski siitä, että alusta alkaa vuotaa ilmaa. Tätä varten kannattaa harkita mukaan myös ohutta solumuovialustaa, jota käytetään ilmapatjan alla. Solumuovia voi käyttää myös istuinalustana tai muuten oleiluun teltan ulkopuolella. Ilmapatjoja voi myös paikata, mutta yleensä mukana tulevat liimat vaativat pitkää kuivumisaikaa. Mukana kannattaakin pitää myös alustan paikkaamiseen tarkoitettuja pikapaikkoja.

Jos olet levoton nukkuja tai pyörit paljon kyljeltä toiselle, kannattaa varmistaa, että alusta on tarpeeksi iso. Itse ostin ultralight-päissäni liian pienen makuualustan ja joudun tasapainoilemaan sillä aina kun käännän kylkeä.

  • Tyyny tai tyynyn virkaa tekevä pussi, johon voi pakata isoja vaatteita tyynyksi.

Rinkan kantaminen ottaa niskoihin jo ihan tarpeeksi, joten tyynyyn kannattaa panostaa. Erilaisia retkityynyjä on markkinoilla pilvin pimein. Valitse sellainen, jolla pystyt nukkumaan oman makuualustan kanssa (lue aikaisempi räntti liian pienestä makuualustasta).

Kokkaaminen ja syöminen vaelluksella

  • Retkikeitin

  • Kattila, tarvittaessa myös retkipannu

  • Polttoaine (kaasu)

  • Tuulisuoja

  • Tulentekovälineet

Paras keitin vaelluksille on ehdottomasti kevyt kaasukeitin. Kaasua on helppo säännöstellä ja se on tehokas ja suhteellisen kevyt polttoaine. Useimmat vaellusruuat vaativat vain veden keittämistä, joten yhdellä kattilalla pärjää hyvin.

Kaasun kulutus vaelluksella riippuu täysin valmistettavista ruuista. Jos kaasua käytetään pääsääntöisesti vain veden kiehauttamiseen, kestää 230g kaasupullo viikon vaelluksen. Kaasun kulutusta saa vähennettyä käyttämällä keittimen kanssa tuulisuojaa. Pakkaa keittimen sytyttämistä varten oma sytkäri tai tulitikut keittimen kanssa samaan pakettiin.

  • Ruokaluvälineet (lusikka ja/tai haarukka)

  • Kuppi

  • Juomapullo (1l)

  • Vedenpuhdistin (ei täysin välttämätön)

  • Tiskiharja/sieni/rätti ja biohajoava tiskiaine

  • Suljettava roskapussi

Ruokailuvälineiden kannattaa olla metallisia, etteivät ne hajoa kesken vaelluksen. Juomapullon kannattaa olla helposti täytettävissä ja suljettavissa niin, että se ei vuoda. Vedenpuhdistinta voi käyttää oman harkinnan mukaan. Jos tietää saavansa vatsavaivoja helposti tai liikutaan vilkkaalla alueella, kannattaa veden puhdistamista harkita vakavasti.

Vaellusvaatteet

  • Päällä olevat vaellusvaatteet

    • Vaellushousut

    • Vaelluspaidat (t-paita/kerrasto + fleece tms.)

    • Vaellustakki (esim. Tuuli/juoksutakki)

    • Hankaamattomat alusvaatteet

    • Vaellussukat

    • Sään mukainen hattu

    • Vaelluskengät tai maastolenkkarit

  • Sadevaatteet

    • Vedenpitävä kuoritakki

    • Sadehousut tai sadehame

    • Sadehanskat (vapaaehtoinen)

  • Vaihtovaatteet

    • Vuodenaikaan sopiva taukotakki (kevyttoppa- tai untuvatakki)

    • Pipo, käsineet ja tuubihuivi

    • Kahlaus/leirikengät (crocksit tai sandaalit)

    • Merinokerrasto (pääsääntöisesti leiriin ja nukkumiseen)

    • Vain nukkumiseen tarkoitetut sukat (pakkaa makuupussiin)

    • 2 paria vaihtosukkia

    • Alusvaatteet (vapaaehtoinen)

    • Uima-asu (vapaaehtoinen)

Hygienia ja ensiapu vaelluksella

  • WC-paperi ja käsidesi (pakkaa samaan pussiin)

  • Hammasharja ja -tahna

  • Rakkolaastaria ja urheiluteippiä

  • Kuukautissuojat tms.

  • Pyyhe (retkipyyhe tai muu pieni, ei välttämätön)

  • Henkilökohtaiset lääkkeet

  • Aurinkorasva (sään mukaan)

  • Ensiapulaukku: minimissään laastaria, särkylääkettä, sidostarpeita, allergialääkettä, lääkevoide (esim. sibicort), avaruuslakana, maitohappobakteeri (precosa).

  • Hyttysmyrkkyä

Varusteet, työkalut ja korjausvälineet vaelluksella

  • Puukko

  • Otsalamppu ja lisävirtaa lamppuun

  • Tulentekovälineet

  • Kartta ja kompassi (ehdottomat yksin vaeltaessa)

  • Korjausvälineet: ilmastointiteippiä, nippusiteitä, neula ja lankaa, vaatepaikka, pikaliima, hakaneuloja, telttakaaren korjausputki, rautalankaa, narua.


Muita varusteita oman tarpeen ja harkinnan mukaan:

  • Tiskirätti teltan kuivaamiseen
  • Pistolapio tai vastaava vessakuopan kaivamiseen
  • Istuinalusta
  • Hyttysverkko tai -huppu
  • Aurinkolasit
  • Henkilökohtaiset tavarat (esim. silmälasit)
  • Vaellussauvat
  • Puhelin ja varavirtalähde
  • GPS-laite
  • Satelliittiviestintälaite (inReach)
  • Kirves, saha, jne. (eivät ole tarpeellisia ohjatuilla vaelluksilla tai kansallispuistoissa)



Katso kesän ja syksyn ohjatut vaellukset